maanantai 30. huhtikuuta 2012

Tee-Se-Itse verkkokiintolevy, Osa 1

Verkkokiintolevy (Eng. NAS - Network Attached Storage) on verkkoon liitettävä kiintolevy johon käyttäjä tai käyttäjät voivat tallentaa omia tiedostojaan. Verkkokiintolevy sopii myös hyvin elokuvien, musiikkien, valokuvien ja tietokoneiden varmuuskopioiden sijoituspaikaksi. Seuraavassa esittelen erittäin kustannustehokkaan tavan tehdä omaan käyttöön vanhasta tietokoneesta verkkokiintolevyn, jota on helppo käyttää ja laajentaa tarpeen mukaan.

Verkkokiintolevyjen käyttö on yleistynyt kotitalouksissa johtuen osaksi siitä että omia tiedostoja halutaan tallentaa siten että jokainen kotitalouden tietokone pääsee niihin käsiksi. Markkinoille on ilmestynyt monen tasoisia verkkokiintolevyjä eri hintaluokissa. Verkkokiintolevy on helppo ostaa, mutta sen valjastaminen tehokkaasti käyttöön onkin sitten eri juttu. Lisäksi verkon nopeudella on nykyään jo merkitystä lähinnä HD tasoisen videosiirron takia. Vanhan tietokoneen suorituskyky tiedonsiirrossa saattaa olla moninkertainen verrattuna markkinoilla oleviin keskihintaisiin verkkokiintolevyihin. Toki, vanha tietokone saattaa olla meluisa ja tilaavievä. Paras laitteen sijoituskohde onkin esim. varasto tai vaatehuone. Tässä mielessä markkinoilta hankittava, pienikokoinen verkkokiintolevy vie voiton.

Miten vanhasta, käytöstä poistetusta pöytäkoneesta saa verkkokiintolevyn? Ratkaisu siihen on avoimen lähdekoodin ohjelmisto nimellä Openmediavault. Openmediavault perustuu Debianiin joka on yksi monen linux jakelun lähde, esimerkiksi Ubuntun pohjalla on Debian. Openmediavault on suhteellisen tuore julkaisu, versionumerokin on vielä 0.2.5. Silti Openmediavault on vapaasti ladattavissa ja asennettavissa http://www.openmediavault.org/ webbisivustolta. 0.3 versio on uusin mutta vielä kehitysvaiheessa ja tästä syystä versiosta löytyy toistaiseksi vain 64-bittinen versio eli rajoittaa jonkin verran erittäin vanhan tietokoneen muuntamista NAS laitteeksi. Vanhemmasta, 0.25 versiosta löytyy sekä 32-bittinen että 64-bittinen versio.

Ominaisuudet lyhyesti:

Ymmärtää Windows, Linux, Mac (myös timemachine) tiedostojärjestelmiä ja jaettuja kansioita
Etähallintaa varten Web-sivu sekä SSH
Sisältää Bittorrent, uPNP, iTunes/DAAP sekä webbipalvelin ominaisuuksia
Hallitsee LVM ja Softaraidin (0,1,5,6)
SMART ja UPS tuki
0.25 versiossa tuki 32- ja 64-bittiselle prosessorille
0.3 versiossa tuki vain 64-bittiselle prosessorille

Ominaisuuksia on paljon lisää, katso koko lista osoitteesta: http://www.openmediavault.org/features.html


Tarvikkeet


Tee-Se-Itse verkkokiintolevyä varten tarvitaan:

Vanha toimiva keskusyksikkö jossa perusasiat kunnossa, eli vähintään:
- Toimiva verkkokortti
- Toimiva kiintolevy tai levyjä
- Toimiva CD/DVD-asema
- 4Gb nopea USB-muisti (koneen pitää osata käynnistyä USB-muistilta)
- Näppäimistö, hiiri ja näyttö asennuksen ajaksi

Keskusmuistilla on Openmediavaultin nopeuden kannalta suuri merkitys ja suositus onkin käyttää vähintään 4Gb keskusmuistia mutta vähemmälläkin toki pärjää.

Kiintolevyjen koolla ei sinänsä ole merkitystä, mutta parhaiten saat levytilan käyttöön käyttämällä täysin samankokoisilla kiintolevyillä. Kiintolevyjen koolla on siinävaiheessa merkitystä kun lähdetään rakentamaan vikasietoista levypakkaa eli RAID pakkaa.  Myöskään kiintolevyn tyypillä (SATA, PATA, SCSI yms...) ei ole merkitystä. 

Prosessorin arkkitehtuurillakaan ei ole merkitystä, sillä Openmediavault tukee 32-, ja 64-Bit arkkitehtuuria. Toki kun käytetään yli 4Gb keskusmuistia, pitää olla 64-Bittinen prosessori ja asennettava 64-Bittinen Openmediavault.


Sain hyvältä ystävältäni hänen vanhan koneensa lahjoituksena, nimenomaan tarkoituksena testata miten verkkokiintolevy pystytetään Openmediavaultilla. Prosessorikin tukee 64-bittisyyttä joten käytössä on Openmediavault 0.2.5 64-bittinen versio.





Tekniset tiedot:
Asus A8N-E emolevy
AMD Athlon 64 3200+ @ 2.0Ghz
2 Gb DDR-400 keskusmuistia 
1 x 80GB, 1 x 120Gb ja 1 x 160Gb SATA2 kiintolevyt
Nvidia Geforce 6600GT näytönohjain
Nvidia piirisarja jossa 1 x 1000Mbit verkkokortti

Lisäksi:
4Gb USB-muisti
CD-R levy johon poltettu Openmediavault 0.2.5 asennusta varten
Näppäimistö ja hiiri sekä näyttö asennusta varten



Asennustapahtuma


Ensinnäkin, ota kaikki ylimääräiset laitteet irti, eli esim. äänikortilla ei tee mitään kun keskusyksiköstä tehdään vain verkkokiintolevy, ts. "puhdista" kone kaikesta ylimääräisesti. Irroita lisäksi kaikki ylimääräiset kiintolevyt asennuksen ajaksi ja kytke vain USB-muisti koneeseen. Laita kone käyntiin ja varmista BIOS asetuksista että ensimmäinen boottaava media on CD-asema ja toinen on vasta USB-muisti. BIOS asetuksia on hankala neuvoa, joten perehdy koneesi emolevyn valmistajan ohjeeseen. Internetyhteys pitää olla, joten varmista että verkkojohto on kunnolla verkkokortissa kiinni.

Ohessa kuvakaappauksin esitetty asennustapahtuma:

Kuva CD:ltä käynnistämisen jälkeen...

Kieliasetuksia, kannattaa asentaa englannin kielinen versio



Maa-asetukset...


Näppäimistöasettelu

Ja sitten odotellaan...

Root käyttäjän salasana. Root on koko järjestelmän pääkäyttäjä...

Salasanan oikeinkirjoituksen varmistus...

USB-muistin osiointi...

Tiedostojen siirtoa USB-muistille

Pakettienhallinta, mistä maasta paketteja haetaan. Internetyhteys oltava kunnossa!



Odotellaan että asennus hakee päivitykset ja tarvittavat lisäpaketit

Tämä osuus kestää jostain syystä todella kauan, kärsivällisesti vain odottamaan...
Asennus valmis! Poista CD-levy asemasta ja käynnistä kone uudelleen.

Asennus on onnistunut. Tässä vaiheessa kone käynnistyy uudelleen. Jos määritit BIOS asetuksista USB-muistin ensisijaiseksi käynnistyksessä, Openmediavault käynnistyy automaattisesti.

Käynnistymisen jälkeen Openmediavault hakee automaattisesti IP-osoitteen, josta saa samalla web-hallinnan auki.



Ensimmäiset peruskonfiguraatiot, kiintolevyjen lisääminen, käyttäjien lisääminen sekä windows jaettujen kansioiden tekeminen seuraavissa osiossa.

Siirry osioon 2






tiistai 10. huhtikuuta 2012

Ubuntu 12.04 asentaminen

Missä tilanteessa ubuntu? No hyviä esimerkkejä: Kaipaat perustoimintoja; nettisurffausta, tekstinkäsittelyä, peruskuvankäsittelyä, musiikintoistoa. Hyvä valinta on ubuntu! Perusasennus kattaa jo kaikki! Myöskään haittaohjelmista ei tarvitse pahemmin huolehtia, ovat vielä erittäin harvinaisia...
Erittäin hyvä vaihtoehto kuolevalle Windows XP:lle sekä vanhemmalla, yli 6 vuotiaalle konevanhukselle. Eipä ainakaan tarvitse kuluttaa lompakkoa koska ubuntuhan on ilmainen, nyt ja aina.

Jos koneella haluaa pelata, tällöin ubuntu ei ole oikea vaihtoehto, sillä hyvin harva peli toimii linux pohjaisessa käyttöjärjestelmässä...

Miten ubuntu asennetaan? Asia on yhtä yksinkertainen kuin Windowsin asentaminen. Seuraavassa Ubuntun asennus "kädestäpitäen"

Valmistelu

Mitä tarvitaan:

Yksi toimiva tietokone, Windows, Linux tai Mac
USB-tikku (väh 1Gb) tai tyhjä CD-levy
Asennusimage, joko 32- tai 64-bittinen
Kone mihin Ubuntua ollaan asentamassa ;)

Laitteistovaatimukset, jotka eivät päätä huimaa: http://wiki.ubuntu-fi.org/Laitteistovaatimukset


Ensinnäkin, mene haluamallasi selaimella osoitteeseen: http://www.ubuntu.com/download

Kirjoitusvaiheessa uusin versio on 11.10, mutta tässä esimerkissä asennan parin viikon päästä julkaistavan ubuntu 12.04 LTS 32-bit version. Latauskoko on hurjat ~700Mb!

En lähde tässä edes yrittämään ohjeistusta, miten ladata tiedosto ja miten ubuntun kotisivujen ohjeilla siitä saadaan asennusmedia tai USB-asennustikku... Kunhan ymmärtää englantia niin ei kovin paljon metsään voi mennä ubuntun kotisivujen ohjeella.

No kumpi, 32- vai 64-bittinen? Jos koneesi kykenee 64-bittisyyteen, anna mennä. Ainoa suuri ero 32- ja 64-bittisyydessä on keskusmuistin rajoitus joka on 32-bittisessä aina 4Gb. Tämä rajoitus ei tule peruskäytössä vastaan, vaan oikeastaan silloin kun tehdään jotain raskasta, paljon keskusmuistia vaativia toimitoja, esim. virtualisointi, musiikki-, video-, ja kuvaeditointi. Myös se pitää ottaa huomioon,  että 32-bittisestä käyttöjärjestelmästä EI voi päivittää 64-bittiseen käyttöjärjestelmään vaan aina on kone tyhjennettävä ja asennettava uudelleen.

Esimerkissä asennan CD-medialta ubuntun. Lähtökohtana siis minulla 1 kone johon olen asentamassa ubuntua sekä asennusmedia. Mitään laitteiston yhteensopivuuksia en ole tarkistanut, luotan että ubuntu kattaa kaikki tarvittavat laiteajurit (ja se muuten kattaa)

Asennusmedia pesään ja kone boottaamaan asennusmedialta. Näkymä on seuraava:

Valitsin kieleksi suomen.
Kaksi vaihtoehtoa, joko asentaa heti Ubuntu tai kokeilla ubuntua. Kokeilu käynnistää Ubuntun asennusmedialta jolla on muuten hyvä kokeilla, löytyvätkö kaikki lisälaitteet moitteetta. Asennuksen aikana tarvitaan muuten verkkoyhteys, mielummin kaapelilla kuin langattomasti. Kokeilu on hidas, varsinkin CD-medialta. USB-tikulta huomattavasti nopeampi.

Itse valitsen asennusvaihtoehdon, jonka jälkeen kysellään perusasioita:

Ubuntun asennus tarkistaa näppärästi, että asennus varmasti onnistuu. Paras tulos  saavutetaan kun asennuksen aikana on käytössä Internet yhteys. Tämä siksi että asennus päivittää ja lataa suurimman osan (n. 3-4Gb) tarvittavista tiedostoista Ubuntun omilta palvelimilta.

Levyn osointi, ensimmäinen vaihtoehto yleensä riittää jos kone  on tyhjä. Valitsen kuitenkin alemman vaihtoehdon... 


Windows VS Linux, levyt, osiointi ja formatointi 

Levyn osiointi ja formatointi onkin windowsista siirtyvälle se suurin mullistus, enää ei käsitellä eri osioita kirjaimilla (C:\ D:\ E:\ jne) vaan ainoastaan \ merkillä. \ on koko osion pohja ja lisäosioita tehdään tarpeen mukaan. \ on ikäänkuin Windowsin C:\ asema, mutta Linuxissa asiaa pitää ajatella hieman monimutkaisemmin. Koitan selvittää asian esimerkillä:

Windows
C:\ on yleensä kokonainen levy tai osio johon asennetaan Windows. Tiedostojärjestelmä on NTFS
C:\program files on yleensä asema ja kansio johon asennetaan ohjelmia.
D:\ voi olla toinen kiintolevy tai osio, johon käyttäjät tallentavat omia tiedostojaan. NTFS
E:\ voi olla vaikka DVD-asema


disk0 on levy numero 1 jossa vaikka C:\ ja osionnista riippuen sisältää myös D:\
disk1 on levy numero 2 joka voi olla vaikka E:\


Linux
\ on koko levyn "juuri"
\home on käyttäjän kotihakemisto, voi olla myös oma levy tai osio.
\tmp väliaikaiset tiedostot, voi olla myös oma levy tai osio.
\var palveluiden tarvitsemaa tilaa, voi olla myös oma levy tai osio

sda on levy numero 1 jossa vaikka sda1 on \ ja sda2 on \home
sdb on levy numero 2 jossa vaikka sda3 ja swap



Yksinkertaisesti, kun Windowsissa lisätään osioita tai uusia levyjä, levylle annetaan aina joku kirjain. Linux käsittelee levyt aina sdX tunnuksin ja osiointi voi olla mitä vaan, sda1, sda2, sda3 jne...

Linuxissa uusi levy tai osio voidaan liittää (mount) mihin tahansa kansioon joka olemassaolevasta asennuksesta löytyy! Tämä antaa paljon erilaisia vaihtoehtoja asennuksen toteutukseen.

Esim. Ubuntu voidaan asentaa yhdellä levyllä ja yhdellä osiolle kooltaan vaikka 20Gb, jolloin \,  \home ja \var ovat vain kansioita ensimmäisellä osiolla. Lisäämällä uusi levy kooltaan vaikka 200Gb, se voidaan liittää mihin tahansa kansioon, esim. \home jolloin käyttäjien tiedostoille saadaan 200Gb tallennustilaa. Erittäin näppärää.

Muita vaihtoehtoja, pilkkoa 10Gb levy eri osioihin, esim \ oma osio vaikka 2Gb, \home oma osio vaikka 15Gb ja \tmp vaikka 1Gb oma osio jne... Mahdollisuuksia piisaa.

Tiettyjä sääntöjä osionnissa on. swap osio pitää löytyä aina, ja sen on oltava n. 1.5 kertainen keskusmuistin määrästä.

Windows käyttää tiedostojärjestelmänään NTFS tiedostojärjestelmää
Windows ymmärtää NTFS, FAT32, FAT16, FAT ja exFAT tiedostojärjestelmiä

Ubuntu käyttää tiedostojärjestelmänään EXT4 tiedostojärjestelmää
Ubuntu ymmärtää NTFS, FAT32, FAT16, FAT, exFAT,  EXT2, EXT3, EXT4, reiserFS, JFS, XFS ja monia muita tiedostojärjestelmiä.

Tästä voidaan todeta; Ubuntu osaa lukea Windowsin käyttämiä tiedostojärjestelmiä, Windows ei osaa käyttää Ubuntun käyttämiä tiedostojärjestelmiä.


Seuraavassa esimerkki osioinnista:

Valittavat liitoskohdat...


Valmis osiointi! \home on n. 15Gb...

Asennus jatkuu osioinnin jälkeen täyttämällä vielä perusasiat...

Sijainti...

Näppäimistöasettelu...

Koneen nimi ja ensimmäisen käyttäjän nimi...

Sitten vain odotellaan ja katsellaan mainoksia...

Lopuksi koneen uudelleenkäynnistys, muista poistaa asennusmedia!

Näin! Ubuntu asennettu. Seuraavassa osiossa paneudutaan Ubuntun maailmaan käytön kannalta...